Maatalouskauppaa ja yhteistyötä Isojoella - Agri-Kymi

Maatalouskauppaa ja yhteistyötä Isojoella

Yksi Agri-Kymin jälleenmyyjistä Länsi-Suomessa on Isojoen Maatalouspiste. Liikettä pyörittää Jukka Pitkäranta, jolla on yrittäjäkokemusta jo vuodesta 1993. Aluksi hän keskittyi ruokakauppaan ja muuhun yrittämiseen, mutta toistakymmentä vuotta sitten alkoi myös maatalouskauppa.

”Näissä meidän tiloissa oli aikaisemmin vuokralla Hankkija. Kun se lopetti vuoden 2008 lopussa, aloin yleisön pyynnöstä pitämään Isojoella maatalouskauppaa”, kauppias kertoo.

Jukka Pitkäranta pyörittää liikettä pääasiassa yksin, ellei esimerkiksi kesätyöläinen tai eläkkeellä oleva isä ole toisinaan apuna.

Kun Isojoen Yrittäjät valitsi Jukan vuonna 2015 vuoden yrittäjäksi, olivat perustelut vakuuttavat: Pitkä ura yrittäjyyttä eri aloilla, yrityksen tärkeys kunnalle, jossa alkutuotannolla on huomattavan suuri rooli, sekä aktiivisuus luottamustehtävissä niin yrittäjäjärjestössä kuin muutenkin. ”Paikallisyhdistys ei pärjäisi ilman Pitkärannan kaltaisia jäseniä, jotka ovat aina valmiina tarttumaan töihin”, perusteluissa kiitettiin.

 

Jukka Pitkärannalla on pitkä yrittäjätausta. Maatalouskauppaa hän alkoi pitämään Isojoella “yleisön pyynnöstä”.

Mitä Isojoen Maatalouspisteessä on myynnissä?

”Agri-Kymin maahantuomien koneiden lisäksi – meiltä löytyy lannoitteita, kasvinsuojeluaineita, kaikenlaisia tarvikkeita, työkaluja, akkuja, nivelakseleita ja mitä nyt yleensä koneissa ja maataloudessa tarvitaan. Siemeniä on tietenkin, ja niitä menee tähän aikaan vuodesta paljon.”

Jukka Pitkäranta kertoo, että asiakkaat ovat pääasiassa paikallisia sekä Nettikoneen kautta eri puolilta maata tulevia. Myös satunnaisia ohikulkijoitakin ilmaantuu toisinaan kaupoille: ”Kun koneet on tuossa tienposkessa esillä, niin yllättävän moni poikkeaa senkin perusteella sisään”, Jukka kiittelee.

Isojoki on liki kahden tuhannen asukkaan kunta Etelä-Pohjanmaalla. Sinne löytävät ostoksille tiensä myös viljelijät Satakunnan puolelta Merikarviasta ja Kankaanpäästä. Joskus jopa pohjoisempaa Kauhajoeltakin.

Vuosien aikana selkeä muutos on toiminnassa ollut tilakoon muutos pienistä suuriin. Maatalouskaupan liikevaihto on pyörinyt parin miljoonan kohdalla. Jukka Pitkäranta kertoo panostavansa ennen kaikkea kannattavaan myyntiin, vaikka liikevaihtoa saisikin eri keinoilla kasvatettua.

 

Yhteistyö alkoi 18-tonnisesta

”Yhteistyö Agri-Kymin kanssa alkoi vuosina 2010–11, kun tarvitsin 18-tonnista maansiirtokärryä. Eikä niitä muilla oikein ollut. Soitin Jaskalle (Agri-Kymin perustaja Jaakko Pirinen), että myykö hän mulle maansiirtovaunun. Ja myihän se. Sen jälkeen niitä on myyty muutama lisää”, Jukka naurahtaa.

Hän on tuttu näky myös Agri-Kymin messuosastolla. Se on ollut kauppiaalle mukavaa vaihtelua ja arvokasta ihmisten tapaamista. ”Muutenkin messuilla tulisi tietenkin käytyä, mutta tuolla tavalla viihtyy itsekin paremmin.”

Yhteistyö on toiminut hyvin molemmin puolin. Pitävä pohja sille luotiin sillä, että Agri-Kymin perustaja Jaakko Pirinen piti paljon yhteyttä: ”Jaskalla oli paljon ideoita ja hän kyseli meidän jälleenmyyjien mielipiteitä.”

Isojoella on myyty muun muassa SaMASZin heinäkoneita, Tempo-lietevaunuja ja Tempo-maansiirtovaunuja. Jälkimmäisien ominaisuuksia Jukka Pitkäranta esittelee mielellään asiakkaille: joustoaisa, hyvä takalaidan lukitus ja taaksepäin levenevä lava, jota kaikilla kilpailijoilla ei ole.

Myös SaMASZ on hänen mielestään hyvä merkki, jonka uskottavuus on noussut vuosien aikana kovasti. ”Olen Puolassa tehtaalla käynyt pari kertaa ja täytyy sanoa, että on hieno ja varmasti Euroopan nykyaikaisin tehdas”, Jukka kehuu.

SaMASZin moderni tehdas sijaitsee Białystokissa, Koillis-Puolassa.

 


Agri-Kymi maahantuo ja myy traktorikäyttöisiä työkoneita ja perävaunuja maatilojen ja koneyrittäjien käyttöön. Laaja valikoimamme koostuu kustannustehokkaista ja kilpailukykyisistä tuotteista. Olemme asiantunteva ja mutkaton suomalainen perheyritys, joka panostaa pitkiin kumppanuuksiin ja asiakkuuksiin.

Kattavan jälleenmyyntiverkostomme ansiosta konemyyntimme palvelee asiakkaitamme ympäri Suomen.

KATSO LÄHIN JÄLLEENMYYJÄSI TÄÄLTÄ.

Lue muita kirjoituksia

Top