Jyväs-Maatalous on Agri-Kymin jälleenmyyjä Keski-Suomessa - Agri-Kymi

Jyväs-Maatalous on Agri-Kymin jälleenmyyjä Keski-Suomessa

Tavoitteena helppo ja mukava asiakaskokemus

Jyväskylän Seppälässä toimiva Jyväs-Maatalous tähtää kasvuun keskittyen neljään asiaan: hyvän asiakaskokemuksen tuottamiseen, laadukkaisiin ja kilpailukykyisiin tuotteisiin, riittävään valikoimaan sekä oman osaamiseen kehittämiseen.

 

Yrityksen asiakkaita ovat pääasiassa maanviljelijät, koneurakoitsijat ja kunnossapidon toimijat. Palveluvalikoima jakautuu kolmeen osaan: maatalouskauppaan, konemyyntiin sekä varaosa- ja tarvikemyyntiin. Maatalouskauppa koostuu pääosin massatavarakaupasta, jossa liikkuu esimerkiksi lannoitteita, siemeniä, kasvinsuojeluaineita  ja rehuja. Isoa kokonaisuutta jatkaa maataloustarvikemyynti myymälässä ja netin kautta. Yrityksen monipuolista konekauppaa tukevat sekä oma varaosamyynti että yrittäjistä koostuva huoltoverkosto. Konehuollon kumppaneita Jyväs-Maataloudella on noin kymmenen Jyväskylässä ja lähikunnissa.

Agri-Kymin maahantuomia koneita ja perävaunuja sekä niiden varaosia Jyväs-Maatalous on myynyt Keski-Suomen alueella jo vuosikymmenen ajan.

Jyväs-Maataloudessa asiakkaita palvelevat mukavat miehet Jarkko Huuskonen, Hannu Pokela ja Matti Lahtinen.

Harjoittelupaikka jäi vakituiseksi

Matti Lahtinen nostaa trukilla hiekoitinta asiakkaan perävaunuun ja palaa sitten vastailemaan asiakkaan puheluun myymälän puolelle. Matti on ollut Jyväs-Maataloudessa jo 12 vuotta. Hän työskentelee konemyyjänä.

”Tulin harjoittelijaksi ensin kesäksi 2008. Opiskelin Jyväskylän ammattikorkeakoulussa agrologiksi, ja erikoistumisharjoittelun tuotantoteknologian puolelle pystyi tekemään maatalouskaupassa. Ensin opiskelin ja tein töitä osa-aikaisena, kunnes jäin vakituiseksi”, Matti muistelee.

Alalle oli luonnollinen mielenkiinto, joka oli syntynyt kotona. Matti on kotoisin Laukaasta ja on maatilan kasvatteja, joten maatalous ja maatalouskoneet ovat aina kiinnostaneet. Tälläkin hetkellä Matilla on sivutoimisesti pienimuotoista kasvinviljelyä.

”Jarkko oli tullut tänne puoli vuotta ennen minua. Oltiin samaan aikaan opiskelemassa, joten ollaan tunnettu sieltä asti.”

 

Valttina hyvä hinta-laatu-suhde

Agri-Kymin kanssa Jyväs-Maatalous on tehnyt yhteistyötä yli kymmenen vuotta.

”Oltiin aikaisemmin otettu Agri-Kymistä varaosia lantavaunuihin ja muihin. Ja kun kerran tarvitsimme asiakkaille niittokoneita nopeasti, soitin Jaskalle (Agri-Kymin perustaja Jaakko Pirinen) ja kysyin Tempon KDN -niittokoneita. Niitä oli ja asia järjestyi. Hän sitten sanoi, että voisi maakunnassa liikkuessaan käydä täällä pyörähtämässä, ja ehdotti, että jos kiinnostaa niin ryhdy tarjoamaan heidänkin koneitaan. Siitä se sitten lähti.”

KDN-niittokoneiden jälkeen Jyväs-Maatalouteen tulivatkin pian myös muut Tempo-työkoneet sekä SaMASZin heinäkoneet.

Agri-Kymin tuotteista Matti myy nykyään eniten Tempon perävaunuja. Mikä saa asiakkaat päätymään niiden hankintaan?

”Niissä on erinomainen hinta-laatu-suhde ja paljon räätälöintimahdollisuuksia”, konemyyjä kertoo.

”Kärrykauppa on muuttunut. Nykyään halutaan maansiirtovaunua, johon sitten tulee mukaan viljakasetti. Kaikkia kärryjä olen myynyt, mutta eniten 14-tonnin kantavuudella olevaa maansiirtovaunua. Siinä on hyvät ominaisuudet: aisajousitus ja käypäinen koko viljalaidoilla eikä se tarvitse hirveän suurta traktoria eteensä. Sen saa myös riittävän isoilla renkailla. Monipuolisesta Tempo-työkonevalikoimasta löytyy kyllä vaihtoehtoja monenlaisiin tarpeisiin.”

Tempon lisäksi Matti myy Agri-Kymin merkeistä SaMASZia ja Mandamia: ” SaMASZin heinäkoneet ovat löytäneet paikkansa myös urakoitsijoiden keskuudessa. Kyse on täysverisestä laatukoneesta. Ja Mandamin kultivaattori on hyvä. Mandamin lautasmuokkaimessahan viiden vuoden on napatakuu”, myyjä kehuu kestäviä koneita.

 

Erilaisia päiviä, erilaisia asiakkaita

Matti Lahtisella on monenlaisia ja -kokoisia asiakkaita, ja päivien sisältö vaihtelee.

”Eihän tässä hommassa työpäivä koskaan ihan samanlainen ole. Olen täällä varsinaisesti konemyyjä mutta teen myös massatavarakauppaa ja varaosakauppaa. Asiakkaitakin on niin erilaisia. Joku kyselee tarjousta ja yksityiskohtia ja miettii kauan, toinen tulee ovesta sisään ja kertoo, mitä tarvitsee ja tehdään kaupat.”

”Kaupanteko sujuu niin, että kyselyitä tulee eri kanavia pitkin (puhelin, sähköposti ja WhatsApp), että mitä olisi tarjolla ja mihin hintaan. Netin kautta tulee tänä päivänä aika paljon kysyntää.”

Matti Lahtisen mukaan Keski-Suomessa maatalous poikkeaa jonkin verran muusta maasta.

”Valtakunnan mittakaavassa tilojen keskimääräiset peltopinta-alathan on pieniä, vaikka isojakin tiloja on joukossa. Karjatalous on muutoksessa ja etenkin lypsykarjatilat vähenevät ja jäljellä olevat suurenevat. Isompi maidontuotanto täällä keskittyy pohjoiseen Keski-Suomeen”, Matti selostaa.

”Keskisuomalainen viljelijä on tottunut sopeutumaan. Leipää ja tuloa kerätään maataloudesta, vähän metsätalouden puolelta ja monenlaisesta muusta. Koneurakointi on lisääntynyt, ja moni hakee lisää omaan toimintaan urakoimalla muille. Se voi olla maatalousurakointia tai vaikka teiden hoitoa.”

Matti Lahtinen poikkeaa pihalla nostamassa tavaraa kyytiin. Asiakasta palvellaan aina parhaalla mahdollisella tavalla.

Tehdään niin hyvin kuin osataan

Jyväs-Maatalous on yksityinen ja kotimainen toimija. Matti Lahtinen kuvailee Jyväs-Maataloutta perinteiseksi maatalouden kivijalkakaupaksi. Samoilla linjoilla on Jarkko Huuskonen, joka on juuri palvellut myymälässä piipahtanutta asiakasta. Yrityksessä monipuolista myyntityötä tekevä ja hallinnosta vastaava Jarkko korostaa mutkatonta asiakaskokemusta:

”Meille pitää olla helppo ja mukava tulla, ja tämän toteutuminen riippuu vain itsestämme. Tähän pyrimme tekemällä asioita hyvällä fiiliksellä ja niin hyvin kuin osaamme”, Jarkko kuvailee.

”Pyrimme asiakkuuksissa kumppanuussuhteisiin, joten luottamus ja toiminnan kehittäminen asiakkaiden tarpeita kuunnellen on tärkeää. Kaikki toimintamme osa-alueet vaativat myös jatkuvaa osaamisen ylläpitämistä ja kiinnostusta asioihin. Varsinkin  konekaupassa ja varaosapuolella konemallistot uusiutuvat muutamien vuosien sykleissä, joten hereillä on oltava”.

 

Hannu Pokela on tehnyt töitä maatalouskaupan parissa 40 vuotta. Hänen pöydällään punnitaan viljanäytteitä.

Palvelua kaikissa kanavissa

Jarkko on ollut Jyväs-Maataloudessa mukana sen alusta lähtien eli vuodesta 2007, yhdessä yhtiökumppaninsa Hannu Pokelan kanssa. Kun vuonna 2010 heille tarjottiin mahdollisuutta yrittäjyyteen, päättivät Jarkko ja Hannu ottaa liiketoiminnan hoitaakseen.

”Kymmenen vuotta on oltu yrittäjinä ja alkaa jo saada jotakin kuvaa siitä, mitä tästä on tulossa”, Jarkko hymyilee.

Hannu Pokela on tehnyt pitkän uran maatalouskaupassa, noin 40 vuotta. Hänen vastuullaan ovat maataloustuotteet, rehut ja vilja.

Vuosien aikana maailma on muuttunut, ja paljon varsinkin viimeisten vuosien aikana. Jarkko kertoo, että digitalisaatio on tullut kauppaan mukaan voimakkaasti.

”15 vuotta sitten sähköpostikin oli joillekin vielä vieras. Joku saattoi tuntea yhden, jolla se oli käytössä. Nyt digitaaliset kanavat on pakko olla kaikki käytössä. Ehkä siinä on jotain perää, kun sanotaan, että jos niitä ei ole, niin ei ole koko yritystä”, Jarkko Huuskonen pohtii.

Kyllä puhelimetkin edelleen soivat ja asiakkaat tilaavat sitä kautta tavaraa. ”Myymälämme on maanantaista perjantaihin kahdeksasta neljään avoinna. Joskus puhelin soi muinakin aikoina ja siihen pyritään vastaamaan tai sitten soitellaan takaisin.”

Jarkko on itse maatilan poikia Konnevedeltä. Yrittäjyys oli jo aikaisin mielessä, mutta tällaisesta liiketoiminnasta mies ei osannut vielä nuorena haaveilla. Mikä on parasta tässä työssä?

”Kyllä se on tämä päivän tapahtumien monipuolisuus ja erilaisten ihmisten kanssa toimiminen. Kun tulen aamulla töihin, niin ihan kohta on kello neljä. Ei tarvitse katsoa kelloa, että vieläkö on päivää jäljellä. Se kertoo aika paljon, jos päivät kuluvat nopeasti – silloin kyllä asiat lienee hyvin.”

Jarkko Huuskonen on ollut Jyväs-Maataloudessa alusta lähtien. ”Tässä työssä päivät kuluvat nopeasti.”

 

 


Agri-Kymi maahantuo ja myy traktorikäyttöisiä työkoneita ja perävaunuja maatilojen ja koneyrittäjien käyttöön. Laaja valikoimamme koostuu kustannustehokkaista ja kilpailukykyisistä tuotteista. Olemme asiantunteva ja mutkaton suomalainen perheyritys, joka panostaa pitkiin kumppanuuksiin ja asiakkuuksiin.

 

Lue muita kirjoituksia

Top